Kuun lopussa olisi miehellä viikon verran isyyslomaa jäljellä ja jonnekin reissuun tekisi mieli. Diagnoosi on siis matkakuume. Jotenkin kuitenkin jännittää vauvan kanssa lentäminen. Tähän asti on lennetty vaan tällä tavalla ja sekös on hauskaa!
Vauvan kanssa lentäminen on mukavaa! Ei tule aika itselläkään pitkäksi, kun voi viihdyttää jälkikasvua ;) Me ollaan lennetty tuon puolitoistavuotiaan kanssa viime kesänä Lontooseen ja nyt kuukausi sitten Tokioon, loistavasti meni molemmat reissut. Kaverien vauva on samanikäinen meidän taaperon kanssa ja sillä tenavalla on takana parisenkymmentä mannerten välistä lentoa. Sinne vaan sekaan, se on hauskaa puuhaa ja vauvan kanssa pääsee aika kivasti ohi kaikista jonoistakin ;)
Todennäköisesti menee hyvin, mutta ei välttämättä. Eräällä lentomatkalla vauvani huusi hysteerisenä koko lennon. Onneksi lento kesti vajaan 2 tuntia. Silloin harmitti, että olin uskonut 'kaikki vauvat tykkää lentämisestä' -tarinoita. Enää en lähtisi pienen vauvan kanssa ainakaan iltalennolle, jolloin lapsi voi olla tosi väsynyt, mutta (äänimaailmalta) vieraaseen paikkaan nukahtaminen mahdollisesti vaikeaa.
Minulla olisi lentämisesta montakin tarinaa, mutta nyrkkisääntö kai voisi olla, että jos vanhemmilla on asiasta hyvä ja turvallinen fiilis - se välittyy lapsiinkin. On hyvä muistaa, että ei kaikkien ole pakko matkustaa lentäen! Koska itselleni lentomatkoja kertyi esikoisen kanssa paljon, tuntui ihan "normaalilta" lentää yksin kahden lapsen kanssa Brasiliaan ja takaisin.
Hauskin lentomuisto liittyy ehkä tilanteeseen, kun esikoinen oli 2vee ja edessä oli isän kanssa lento Intiaan. Jostain luin, että sitä voi etukäteen harjoitella/leikkiä kotona ja niinpä me tehtiin: Tuoleja laitettiin jonoon, vyöt paikoilleen, lehtiä/kirja luettavaksi, omat laukut edessä istuvan tuolin alle, tarjoittimet ja kassakonekin valmiiksi, lentoemännälle huivi - muistan vielä tarjoilleeni oikeata kahvia ja mehua! Esikoinen muistelee vieläkin miten leikimme lentomatkustamista kotona :) Voisiko sitä unohtaa?!
Kiitos kannustuksestanne ja rohkaisevista tarinoistanne. Tosin viime yö oli niin levoton, että taas aloin empiä reissuunlähtöä. Nynny :) Lila huvittaa tuo lentomatkantreenaus-stoorinne. Pitäisiköhän koittaa :D
Olen 30+ vaimo, äiti, kuvataiteilija ja kuvataideopettaja Tampereelta.
Kirjoitan ja kuvaan silloin tällöin ja mitä sattuu. Ei se ole niin tarkkaa.
Kommentit ovat kivoja!
karmiininpunainen@gmail.com
8 kommenttia:
Vauvan kanssa lentäminen on mukavaa! Ei tule aika itselläkään pitkäksi, kun voi viihdyttää jälkikasvua ;)
Me ollaan lennetty tuon puolitoistavuotiaan kanssa viime kesänä Lontooseen ja nyt kuukausi sitten Tokioon, loistavasti meni molemmat reissut. Kaverien vauva on samanikäinen meidän taaperon kanssa ja sillä tenavalla on takana parisenkymmentä mannerten välistä lentoa.
Sinne vaan sekaan, se on hauskaa puuhaa ja vauvan kanssa pääsee aika kivasti ohi kaikista jonoistakin ;)
Valloittava kuva :)
Me ajateltiin lentää oulusta helsinkiin kuun lopussa. :) Hyvin se varmasti menee. Ja teillä on niin reipas tyttö! <3
Hyvin se sujuu, ihan varppina! Än-yy-tee NYT matkaa varaukseen tai jääpi tekemättä! :D
Ihana hymynassukka se siellä vilahtaa. Sen jälkeen kun on saanut oman lapsen toistenkin lasten jutut ja kuvat tuntuu enemmän sydämessä asti!
Todennäköisesti menee hyvin, mutta ei välttämättä. Eräällä lentomatkalla vauvani huusi hysteerisenä koko lennon. Onneksi lento kesti vajaan 2 tuntia. Silloin harmitti, että olin uskonut 'kaikki vauvat tykkää lentämisestä' -tarinoita. Enää en lähtisi pienen vauvan kanssa ainakaan iltalennolle, jolloin lapsi voi olla tosi väsynyt, mutta (äänimaailmalta) vieraaseen paikkaan nukahtaminen mahdollisesti vaikeaa.
Minulla olisi lentämisesta montakin tarinaa, mutta nyrkkisääntö kai voisi olla, että jos vanhemmilla on asiasta hyvä ja turvallinen fiilis - se välittyy lapsiinkin. On hyvä muistaa, että ei kaikkien ole pakko matkustaa lentäen! Koska itselleni lentomatkoja kertyi esikoisen kanssa paljon, tuntui ihan "normaalilta" lentää yksin kahden lapsen kanssa Brasiliaan ja takaisin.
Hauskin lentomuisto liittyy ehkä tilanteeseen, kun esikoinen oli 2vee ja edessä oli isän kanssa lento Intiaan. Jostain luin, että sitä voi etukäteen harjoitella/leikkiä kotona ja niinpä me tehtiin: Tuoleja laitettiin jonoon, vyöt paikoilleen, lehtiä/kirja luettavaksi, omat laukut edessä istuvan tuolin alle, tarjoittimet ja kassakonekin valmiiksi, lentoemännälle huivi - muistan vielä tarjoilleeni oikeata kahvia ja mehua! Esikoinen muistelee vieläkin miten leikimme lentomatkustamista kotona :) Voisiko sitä unohtaa?!
Kiitos kannustuksestanne ja rohkaisevista tarinoistanne. Tosin viime yö oli niin levoton, että taas aloin empiä reissuunlähtöä. Nynny :)
Lila huvittaa tuo lentomatkantreenaus-stoorinne. Pitäisiköhän koittaa :D
Lähetä kommentti