lauantai 31. tammikuuta 2009

perjantai 30. tammikuuta 2009

Kultaisia esineitä



Perjantai, tuo päivien kunkku! Aamulla kävin uuden ystäväkaksikon kanssa Tampereen taidemuseossa Africa Now-näyttelyssä (emme pitäneet juurikaan, mutta kannatti silti käydä, aina kannattaa), lounastimme japanilaista, kiersimme kirpputorilla ja kahvittelmimme. Itapäivällä kävin vielä bodybalance-jumpassa. Mukavaa.

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Luonnoskirja!




Uuden päivätyön (=pääasiassa iltatyö) aloittaminen on vienyt aikaa, mutta nyt olen päättänyt jatkaa maalaamista. Eilen ostin uuden luonnoskirjan ja tuhersin siihen nämä kaksi luonnosta. Hahmottelen isot akryylimaalaukseni usein vesiväreillä. Nähtäväksi jää, kasvavatko nämä koskaan suuremmiksi maalauksiksi.

Yksi hyvä tapa kerätä ideoita maalauksiin on valokuvaaminen. Pokkarikamera vaan laukkuun ja aina kun näkee jotain potentiaalista niin räps! Suurta inspiraatiota on turha jäädä odottelemaan (onko olemassa?). On siis oltava itse aktiivinen ideoitten synnyttämisessä. Joskus sysäys työskentelyn aloittamiseen on täysin materiaalilähtöinen, uusi kynä, väri, paperi tms. voi innostaa tekemään.
Toisessa kuvassa testailin akvarellimaalaukseen käytettävää maskia. Sillä ei pysty tekemään mitään kovin tarkkaa, siksi jälki onkin mukavan ronskia. Se tuo mieleeni puupiirroksen. Toisessa kuvassa on kömpelöä viivaa, jonka piirsin uudella tussillani bussimatkalla töihin. Jatkoin kuvaa vesivärillä.

Chili ja paprika, teidän tuomiopäivänne on tullut!



Osa väriterapeuteista myös uskoo, että ravinnon värillä on vaikutus fyysiseen hyvinvointiin. Punaiset ruuat piristävät, palauttavat voimat aloitekyvyn ja elämänhalun.(Verner-Bonds 1999, 16.)

tiistai 27. tammikuuta 2009

Työpaikkani palotikkaat jäässä




En juurikaan ostele kenkiä. Punaiset, hyvälaatuiset, sopivan korkuiset ja kiiltävät sinooperinpunaiset kengät ovat olleet jo pitkään haaveenani. Nyt ne löytyi! Ne ovat täsmälleen samaa sävyä kuin kuvassa olevat, anopin Hawaiilta tuomat, pähkinöistä tehdyt helmet! En ole vielä käyttänyt kenkiä, ei ole ollut tilaisuuksia. Olen ammatiltani taidemaalari ja punainen on intohimoni, kuten blogistanikin voi ehkä päätellä. Olen myös tutkinut paljon punaista väriä. Pitäähän minulla olla punaiset kengät!


maanantai 26. tammikuuta 2009

Ensimmäinen kuva blogissani! En meinannut millään hoksata, mistä kuvia lisäillään ja voi mikä onnistumisen tunne nyt!
Kuvassa on helmikokoelmani. On niitä ollut enemmänkin, mutta rakkaimmat on enää tallella.
Kaikilla helmillä on oma tarninansa. Kaikkia niistä en käytä, mutta tuossa ne ovat kivasti koristeena vessan seinällä.