Päivän alkajaisiksi katselin eiliset Tyylivarkaat ja Klikkaa mua-sarjat. Siinä imettäessäni ja katsellessani säälin äitiraukkoja aikoina ennen tallentavia digiboxeja.
Yllä oleva maalaus on osa taiteen maisterin lopputyötäni vuodelta 2007. Sen nimi on Tv-ilta. Olen kirjoittanut siitä seuraavasti: "...Mitä sitten tuo pelottava arki oikein on? Eeva Jokinen nimeää arjen ulottuvuuksiksi rutiinit, tavat, kodintunnun, pakkotahtien muuttumisen omalta tuntuviksi rytmeiksi, sukupuolitapojen tihentymisen sekä median merkityksen (Jokinen 2005, 121). Pelkään, että omakin parisuhteeni ajautuu siihen, että vajoamme sohvan uumeniin, mahdollisimman kauas toisistamme, mikroateriat sylissämme ja pitkät keskustelumme vaihtuvat korahteluihin sohvan pohjalta. Television katselu vie melkoisen ajan nykyihmisten vapaa-ajasta. Jokinen sanoo, että televisio on kuin arki. Se on kaikille tuttu sekä turvallinen laite, joka paasaa kaiken aikaa huoneen nurkassa omiaan. Televisio voidaan nähdä myös perhetuntoisuuden välikappaleeksi. Vanhemmat katsovat yhdessä televisiota, koska eivät jaksa tehdä muuta. Lasten kanssa he voivat katsoa sitä kasvatusmielessä. On selviö, että televisio tuo arkeen turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta. (Jokinen 2005, 18, 121.) Mitä tapahtuukaan perheessä televisio-uudistuksen jälkeen, kun ohjelmat voi katsoa silloin kun haluaa?"
Tv-ilta oli esillä näyttelyssä, joka oli juuri häidemme jälkeen. Teoksesta kirjoitettiin Aamulehdessä: "Tv-ilta kuvaa taiteilijan omaa väljähtänyttä parisuhdetta". Tuore sulhanen vähän nosteli kulmiaan lukiessaan tuon aamulla lehdestä, mutta uskoi kun kerroin, että kriitikko on laittanut omiaan.
