keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Näitä voisi ihastella loputtomiin


Tv-asiaa


Päivän alkajaisiksi katselin eiliset Tyylivarkaat ja Klikkaa mua-sarjat. Siinä imettäessäni ja katsellessani säälin äitiraukkoja aikoina ennen tallentavia digiboxeja.

Yllä oleva maalaus on osa taiteen maisterin lopputyötäni vuodelta 2007. Sen nimi on Tv-ilta. Olen kirjoittanut siitä seuraavasti: "...Mitä sitten tuo pelottava arki oikein on? Eeva Jokinen nimeää arjen ulottuvuuksiksi rutiinit, tavat, kodintunnun, pakkotahtien muuttumisen omalta tuntuviksi rytmeiksi, sukupuolitapojen tihentymisen sekä median merkityksen (Jokinen 2005, 121). Pelkään, että omakin parisuhteeni ajautuu siihen, että vajoamme sohvan uumeniin, mahdollisimman kauas toisistamme, mikroateriat sylissämme ja pitkät keskustelumme vaihtuvat korahteluihin sohvan pohjalta. Television katselu vie melkoisen ajan nykyihmisten vapaa-ajasta. Jokinen sanoo, että televisio on kuin arki. Se on kaikille tuttu sekä turvallinen laite, joka paasaa kaiken aikaa huoneen nurkassa omiaan. Televisio voidaan nähdä myös perhetuntoisuuden välikappaleeksi. Vanhemmat katsovat yhdessä televisiota, koska eivät jaksa tehdä muuta. Lasten kanssa he voivat katsoa sitä kasvatusmielessä. On selviö, että televisio tuo arkeen turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta. (Jokinen 2005, 18, 121.) Mitä tapahtuukaan perheessä televisio-uudistuksen jälkeen, kun ohjelmat voi katsoa silloin kun haluaa?"

Tv-ilta oli esillä näyttelyssä, joka oli juuri häidemme jälkeen. Teoksesta kirjoitettiin Aamulehdessä: "Tv-ilta kuvaa taiteilijan omaa väljähtänyttä parisuhdetta". Tuore sulhanen vähän nosteli kulmiaan lukiessaan tuon aamulla lehdestä, mutta uskoi kun kerroin, että kriitikko on laittanut omiaan.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Talvijuttuja



Parhaita talviomenoita on Lobot tuolta länsirannikolta. Isä tuo niitä joka syksy meille. Kaukaa Dubaista tuli tänään postissa karvalakki tytölle. Hassua että siellä myydään karvalakkeja!

Illalla juhlitaan miehen syntymäpäivää. Ehtisiköhän sitä jonkun kakun pyöräyttää.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Ettei ihan menis verkkaritouhuksi





Niin onneksi ihana COS on avannut verkkokaupan. Haluaisin ainakin nämä. Ja oikeastaan kaikki tuolla kelpaisi!

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Isänpäivä




Isä pitää ainakin makkaroista ja urheilusta.
Lapsenhoito on rentoa hommaa.
Hyvää isänpäivää!

perjantai 11. marraskuuta 2011

Kivoja





Juna toi äitini meidän tyttöjen perjantaiseuraksi. Teini-iässä ei olisi voinut uskoa, että äidin vierailu on kuukauden kohokohta ;) Kiitos kukista mamma!

Postiluukusta putosi Viljamin puodista tekemäni tilaus. Viljamin puodin liivinsuojat eivät falskaa ja tuntuvat sekä näyttävätkin vielä mukavilta.
Ja bodyn jatkopalat ovat kätsiä myös. Ne on ommeltu kierrästysmatskusta ja sopivat hyvin monen kokoisiin bodyihin. Viljamilla on nopea ja huippuystävällinen palvelu. Sain hyvänä asiakkaana kaupan päälle nuo söpöt ja näppärät kestovaipat sekä samaa sävyä liivinsuojat. Tattista ja lämmin suositteluni!

torstai 10. marraskuuta 2011

Värikästä



Meidän pyykkinaru on aikaisemmin ollut tummanpuhuva, mutta nyt sinne on alkanut kerääntyä pientä ja hyvinkin värikästä. Miten voi muuten niin pienestä ihmisestä tulla niin paljon pyykkiä?