lauantai 16. lokakuuta 2010

Varusteita viileään

3/4-hihainen välikausitakkini kaipasi pitkävartisia hansikkaita, joten päätin ottaa käyttöön pitkään säästelemäni merinovillalankakerän ja kutaisin vanhoille nahkahanskoille varret.

Kaksi uutta kivaa pipoa odottavat, että pääsevät katselemaan Tamperetta. Toinen on yhden suosikkimerkeistäni Numphin valmistama. Pipossa on ihanan pehmeä fleece-vuori. Toisen ostin Ovelia-putiikista Hämeenpuistosta. Hauska merkki tuo Hankala. Täältä löytyy vähän saman tyyppisiä samalta merkiltä.

torstai 14. lokakuuta 2010

Viikonloppumajoitus

Viime viikonloppuna majoitumme heidän kotonaan
Tuon oven takana
Näissä maisemissa

Paikka oli ihastuttava Tukkilan tila Porvoossa. Viihtyisät huoneet, ystävällinen isäntä, ihana aamupala (mm. itse leivottuja sämpylöitä ja ohrapuuroa) eläimiä jos jonkinlaisia. Suosittelen etenkin lapsiperheille. Lähimatkailussa on puolensa.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Kaksi kokeellista kukkamaalausta vielä

Ei ole enää syntymäpäiväsi, 2010, akryyli kankaalle100x120cm
Valikoiva muisti, 2010, akryyli ja liitu kankaalle, 100x100cm
. Kukka maalauksen aiheena on mielestäni vanhahtava, mutta jostain syystä se on alkanut kiinnostaa minua maalarina enemmän ja enemmän. Olen ilmeisesti tulossa mummoksi.

Kukalla on monenlaisia merkityksiä: niitä ihaillaan ennen muuta niiden psykotrooppisen eli psyykeen vaikuttavan sisällön mukaan. Kukkamaalauksissani yhdistyvät kirkkaus, synkkyys, tarkka maalausjälki sekä rempseä keskeneräisyys.



maanantai 11. lokakuuta 2010

Synkin mutta ei silti synkkä pilvi lähikuvassa


Puutarhurin huone

...puutarhuri kasvattaa värikkäitä kukkia, myös sellaisia lajeja, joita kasvitieteilijätkään eivät tunne. Merkilliset sadepilvet vauhdittavat niiden kasvua. Kuivempina kausina puutarhuri lorauttelee niille vettä pikku kastelukannuillaan. Öisin voi kuulla kukkien ääntelevän, päivisin ne pölläyttelevät ilmoille värikkäitä siitepölyjään. Kukat ja pilvet on maalattu rempseään tyyliin akryyliväreillä eri muotoisille kangas-ja levypohjille...

tiistai 5. lokakuuta 2010

Juhlahörsö työn alla

Nyt on työn alla sellanenkin väripläjäysasuste että! Ei tarvi enää kenenkään valittaa, että aina vaan musta ja mustaa! Materiaalina jälleen kerran nämä.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Viikonlopun rutistus

Torstaina pitäisi olla maalaukset valmiina, kuivina ja paketissa lähdössä kohti Porvoota. Eilenillalla melkein itketti kun tuntui, ettei tule valmista, mutta tänään jäi jo parempi fiilis. Onneksi oma assistentti pääsi apuihin valokuvaamaan ja laittamaan töitä ripustuskuntoon.