Esimerkiksi sisustuksessa ja vaatteissa pidän todella paljon mustan ja valkoisen yhdistelmästä, mutta on yksi juttu, jossa tämä yhdistelmä nostaa niskakarvani pystyyn nimittäin mustavalkoelokuvat. En voi jostain syystä sietää mustavalkoelokuvia, vaan suorastaan kammoan niitä. Joskus jossain kirjassa kerrottiin henkilöstä, jolla oli sama kammo, mutta en tiedä, onko tämä kammo kovin yleinen?Luulen tietäväni, minne tämän kammon juuret juontavat: kun olin lapsi, perhepäivähoitopaikkani isäntä katseli usein Chaplin-elokuvia beta-nauhurillaan. Yhdessä niistä Chaplin oli joutumassa sirkkeliin, mikä oli mielestäni sanoinkuvaamattoman ahdistavaa. Meillä kotona ei ollut videoita ja telkkarin katsominenkin oli vähäistä. Ehkä Chaplin-kokemus oli niin järkyttävä juuri siksi, että en ollut turtunut elävään kuvaan, toisin kuin nyt :) En ole nähnyt suuria klassikoita, jos ne ovat mustavalkoisia, eikä niiden katsominen ole ohjelmassanikaan. Pahoittelen tätä aukkoa sivistykseni muuten voih niin tiheässä verkossa :)
Tämä on onneksi kammo, joka haittaa aika vähän elämää ja johon suhtaudun lähinnä huvittuneesti.
Marimekolla on muuten nykyään aika kivan näköisiä lahjapakkauksia! Kerään noita pahvisia laatikoita säilytyslaatikoiksi mustavalkoisen työhuoneemme lipaston päälle.
