Munat on tehty vanhalla kunnon ilmapallo+silkkipaperi+liisteri+pulloväri-tekniikalla. Enpä muistanutkaan, miten paljon huvia teineille tuottaa sana muna. Ohjeistaessani tätä työtä sain kerrankin tuntea itseni hauskaksi ihmiseksi porukan kieriessä naurusta lattialla.
Tänään alkoi pääsiäisloma ja illalla soittaa Yo-talolla Maritta Kuula, joka on super-suosikkini! Mainiota!
Joskus on kiva leikkiä erilaisilla papereilla, piirtimillä ja muodoilla. Lopputulos on yllätys itsellekin.
Eilen kävimme kaveriporukalla elokuvissa katsomassa Miesten vuoron. Elokuvan toinen ohjaaja on kaverimme. Olen vieläkin lumoutunut, miten mahtavia tyyppejä, tarinoita, saunoja ja maisemia maastamme löytyy. Elokuva todellakin kosketti. Se valotti suomalaisen miehen tapaa kuunnella ja olla läsnä, mutta myös omaa (meille naisille usein käsittääkseni melko tyypillistä) tapaani kuunnella toista ihmistä: minä kuuntelijana tarjoan omaa mielipidettäni, etsin ongelmaan ratkaisua, nyhdän lisätietoa... Elokuvan kuuntelijamiehet vaan kuuntelevat. Vaan sanalla ei tarkoituksenani ole vähätellä. Se on huono sana tähän kohtaan, mutta en keksi osuvanpaakaan sanaa täsmentämään sitä, että he eivät "kuuntele" kuten minä.
Eilisitä Earht hour- ja kesäaikaansiirtymisbileistä jäi vähän karkkeja. Tulkaa virpojat pian, mikäli haluatte osingoille. Taidanpa mennä tästä takaisin sohvalle katsomaan Konttoria, jota on vielä muutama jakso boxilla.
Torstaina oli vapaapäivä, joten ajelin keskiviikkona bussilla kylään Hämeenlinnaan. Oli ihanaa nähdä rakkaita, jutella naamatusten kuulumiset, saunoa, kylpeä vaahtoporeissa, syödä maailman parasta pizzaa. Kylläpä piristi! Kiitos! Maalaukset talon seinällä (ylin ja alin kuva) ovat lopputyöstäni kuvataiteilijaksi vuonna 2003.
Rakas vanha valkoinen IPodini alkoi olla liian väsynyt soimaan. Jouduin pitkin hampain ostamaan uuden tilalle. Uusi on musta. Tuo vanha valkoinen on kulkenut kanssani monta vuotta, ollut suuri ilo ja monessa reissussa mukana, mutta sen akku ei enää jaksanut kuin muutaman hassun tunnin. Tykkään enemmän tuon valkoisen muotoilusta. Uusi on liian virtaviivainen. Se ei meinaa pysyä kädessä! Vanhaan mahtui 4gb, uuteen 16gb. Uudessa on ihmetyksekseni askelmittari, voitteko kuvitella!
Ensimmäistä kertaa elämässäni näin 3D-elokuvan. Kokemus oli hieno! Elokuvan juoni oli ennalta-arvattava ja tavanomainen (se oli aika lailla erilainen kuin kirjassa), mutta visuaalinen puoli pelasti paljon. Voi kun Tim Burton tekisi vielä supersuosikkini Jali ja Suklaatehtaansa uudelleen 3D:nä! Katsokaa, miten hienoja tennareita joku on tehnyt elokuvan tähtien, pahan kuningattaren ja hatuntekijän kuvista.
...laittoivat ykköset päälle ja kuvittelivat, että olisi jotenkin erityinen ilta, vaikkapa jokin juhla.
Kuvakäsisille suosittelen lämpimästi Lóccitanen hurmaavia käsivoiteita. Niissä on mukavan tuntuinen koostumus, tuubi kulkee laukun pohjalla aukeamatta, tuoksuvat hyvältä ja mikä parasta meille hätäisille: kuivuvat nopeasti! Näitä tuubit ovat jotain jouluspeciaaleja.
Tänne ne Marimekkolaatikot sitten menevät! Pisaralaatikko on itse tarrapaperilla tuhertamani.
Esimerkiksi sisustuksessa ja vaatteissa pidän todella paljon mustan ja valkoisen yhdistelmästä, mutta on yksi juttu, jossa tämä yhdistelmä nostaa niskakarvani pystyyn nimittäin mustavalkoelokuvat. En voi jostain syystä sietää mustavalkoelokuvia, vaan suorastaan kammoan niitä. Joskus jossain kirjassa kerrottiin henkilöstä, jolla oli sama kammo, mutta en tiedä, onko tämä kammo kovin yleinen?
Viime päivinä on maisteltu portugalilaista herkkukakkua, jossa suhteet ovat kunnossa: paljon suklaata ja vähän niitä voi niin vaarallisia vehnäjauhoja. Kakku on nimeltään Suklaametwurstikakku. Kyllähän se muistuttaa metwurstia! Ja on täyttä tavaraa!
Ulkona paistaa aurinko niin kirkkaasti, että henkeä salpaa. Tulppaanit olkkarin pöydällä ovat kuin pikkuaurinkoja. Vaihdoin olkkarin seinälle kesätaulun, joka muuten on kaupan, jos jotakuta kiinnostaa. Kävin tänään katselemassa mattoa tuohon olohuoneen lattialle. Pienen mattokaupan myyjä oli niin vastahakoinen esittelemään mattojaan, että en olisi ihmetellyt, vaikka hän olisi mennyt makaamaan mattopinojensa päälle x-asennossa ja huutanut itkien, että etkö sinä tajua, en halua myydä näitä! Tätä olen katsellut, mutta olisi päästävä paikan päälle hypistelemään laatua. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin huonolaatuinen matto, sellainen josta lähtee jonkinlaista nöyhtää tai sellainen, joka menee koko ajan makkaralle.
Kuten aiemmin olen kertonut, opetan myös kolme tuntia kässää seiskaluokan tytöille. Nyt ompelemme vaatetta. Sekä oppilailla että minulla, on välillä yhtä paljon sormi suussa. Saa nähdä, millaisia köhäelmiä vaatteista tulee! Viime maanantain kässän tunneilla kysyin, että mintenkäs se talviloma meni. Yksi tyttö vastasi: Mä meinasin mennä kihloihin, mutta en sitte mennykkään. Me mennäänki ehkä vasta ens viikolla. Tänään tilanne oli kuitenkin muuttunut. Tämä tuleva morsian (14v.) oli murheen murtama, sillä joidenkin ilkeämielisten huhujen takia koko romanssin tulevaisuus oli vaakalaudalla. Asiaa puitiin ompelun lomassa juurta jaksain. Voi tuota nuorta rakkautta. Huh mitä tunteita!
Esittelyssä on tänään kaksi minulle rakasta, kuvanveistäjä Marja Patrikaisen tekemää, taideteosta. Hevosen olemme saaneet kihlajais/tuparilahjaksi. Se on keramiikkaa. Baakeli on taidevaihdos, kuten melkein kaikki omistamani taideteokset. Baakeli on kooltaan noin 10x10cm ja se on tehty akryylimaalilla puulle. Se on maalaus, joka saa hymyilemään. Marjan töissä on huumoria, mikä mielestäni on surullisen harvinaista taiteessa.
Kaivoin tämän teossarjan esille, sillä vein siitä yhden osan pienelle kummipojalle ristiäislahjaksi. Aurinkoisena päivänä omat vanhat työtkin näyttävät vähän kivemmilta. Teossarjan nimi on Pimp my ikea. Lehdistötiedotteeseen kirjoitin sarjasta tällä tavalla: Näyttelyn yhden osan muodostaa Pimp my Ikea-niminen teossarja. Siihen kuuluvat jonkun roskalavalle heittämät sisustustavarat, jotka olen maalannut massatuotteesta ainutkertaisiksi. Niitä ei voi toistaa edes tekijä itse, roiskeet menevät minne menevät, roiskimalla maalattu teos on ikään kuin maalannut itse itsensä. Vanhan maalaustaiteen yksi olennainen elementti ovat olleet näyttävät kehykset. Nykytaiteilijat pääsääntöisesti sen sijaan ovat kieltäytyneet kehystämästä teoksiaan, pyrkimyksenään siirtää huomio olennaiseen eli maalaukseen. Pimp my Ikea -sarja kääntää katseen takaisin kehyksiin, ihan vaan kurittomuuttaan!
Eilen tekemäni blogin uuden bannerin oheistuotteena syntyi pilivi-lahjapaperi. Leikkasin tuon pilven muodon vanhan maalaukseni kuvasta. Lahjapaperin tulostaminen ei liene mahdollista, mutta ehkä voit joskus saada postissa minulta pilvikortin.
Tuo dekoratiivinen sali on jo aiemmin mainitun Casa de Alentejon kahvilapuoli. Aika hieno vai mitä?
