maanantai 29. elokuuta 2011

Syksyn merkit



Yleensä nautin helteistä, mutta tänä kesänä en niinkään. Jalat ovat turvonneet palloiksi ja mahapallo toimii melkoisena lämpöpatterina. Tänään kun on viileämpää, menin ostamaan ihania lankoja. Bambusta tulisi kiva vauvanmyssy, paksummasta ehkä kaulatuubi tai pipo itselle. Ja ihanaa kun torilta saa taas puolukoita!

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Tämmönen siitä tuli



Siis tästä. Aikaa meni virkkaamiseen vaivaiset pari tuntia. Koukku oli mahti jötkäle kokoa 15. Ontelokuteen keriminen vyyhdistä palloksi oli muuten aika urakka. Puolet toisesta vyyhdistä on vielä jättitakkuna kaapin lattialla. Mattoon kudetta kului vähän toista kiloa.

lauantai 27. elokuuta 2011

Karvanopat vaiko norsut


Marimekkokankaan kulmasta ja vanhasta henkselin klipsusta syntyi kärrykoriste. Voisi ehkä olla vielä inspiroivampikin, ehkä liian aneeminen vauvan makuun? Täytynee tehdä toinenkin!

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Hu huu



Iso kirje lähtee Dubaihin pikku Evie-tytölle. Paketti sisältää tämän ihanan opuksen. Pöllö lensi tänne odottelemaan uutta asukasta. Sen on tehnyt tämä supernäppärä nainen.

perjantai 19. elokuuta 2011

Aarre


Toisen roskat on toisen aarre. Sakari Sauson puutikista Hämeenlinnasta irtosi vitosella pussillinen nahkahanskojen leikkuujätettä. Näistähän saa vaikka mitä ihanaa. Nahkaliimaostoksille! Ja sen jälkeen Näsinpuistokirppikselle.

Suursiivouspäivä



Kun olen pyyhkinyt pölyt, saan avata tietokoneen, imuroinut niin keitän kahvit, pessyt lattiat haen kukkia kaupasta. Sitten otan naistenlehden ja pötkäkähdän sohvalle puhtaankiiltävässä kodissani. Naapurissakin siivotaan niin että maalit irtoaa.

torstai 18. elokuuta 2011

Tammerkoski kuivattu


Tammerkoski on kuivattu korjaustöiden vuoksi. Tämä kuva on vuodelta 2005. Joku oli tehnyt installaation romuista.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Äitiyslomapäivä 1.



Kylppärin maton virkkausta ja pinnasänkyprojekti loppuun

maanantai 15. elokuuta 2011

Siirrymme uusiin tehtäviin




Vero Modan huivi siirtyi uusiin tehtäviin: tyynyksi. Siitä tulee vähän mieleen ne telkkarin virtityskuvatyynyt. Ikea-kassi työllistyy kierrätysjätekeskuksena keittiön nurkkassa.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Synttärijuhlia ja kässähommia






Yhdeksänvuotisjuhlinnan lomassa käväistiin hankkimassa vähän ompelumateriaaleja. Raitapaitainen on kummityttöni, joka myös pitää käsitöistä ja väreistä. Minä hurauttelin siskon saumurilla vauvajuttuja ja kummityttö siinä viressä pyöräytti tuosta vaan vekkulin raitanallen. Vihreästä ontelokuteesta tulee nallelle kaulaliina. Minä ostin mustaa. Saa nähdä mitä siitä tulee.

perjantai 12. elokuuta 2011

Sukkahousut suoraan maalauksestani



Maalaus on viime vuodelta. Sen nimi on Älä ny mee sinne, se on lapsille. Polarn O. Pyretin alesta löytyivät pikkuruiset sukkahousut kuin suoraan maalauksestani. Mielestäni sopivat sekä tytölle että pojalle. Olisipa tuollaisia sukkiksia aikuistenkin kokoa! Ostaisin!

torstai 11. elokuuta 2011

Jo toinen tilkkupeittoprojekti ja ainakin tuhannes trikootilkkutyö






Tilkkutyön sivutuotteena syntyi vihreä matoneulatyyny, jättikokoinen.
Osaisiko joku sanoa, mistä kankaasta torkkupeiton toinen puoli kannattaisi tehdä? Noista tilkuista en jaksa b-puolta tehdä vaan surauttaisin mieluusti sen jostain yksivärisestä. Ja minkä kokoinen voisi olla peitto vaunuihin?

maanantai 8. elokuuta 2011

Tänään on


-Herätty herätyskellon soittoon kahden kuukauden tauon jälkeen
-Aloitettu uusi koululukuvuosi, joka kyllä jää pian alkavan äitiysloman vuoksi lyhyen lyhyeksi
-Tutustuttu mukaviin uusiin ihmisiin ja kuultu monet kesäkuulumiset
-Maalattu pinnasänkyyn viimeinen maalikerros sävyllä nimeltä munakoiso
-Tilattu ystävän kanssa puoliksi 24 värikästä kestovaippaa Amazonista

perjantai 5. elokuuta 2011

Kantsis mennä






Kas tänne ja tänne. Ensimmäisessä ryhmänäyttely Metsä, toisessa Unikuvia-projektin Päivä yön jälkeen ja Heta Laitakarin Metsämuistio studiossa. Jälkimmäisessä oli niin tohinaa että kuvaaminen unohtui, mutta kannattaa ehdottomasti mennä! Tykkäsin!

Tekstit ja läntit piiloon



LinkkiNäillä tilkuilla ja liimakankaalla syntyi vanhojen vauvanvaatteiden muodonmuutos. Projekti jatkuu!

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Tilkkutäkkihommeleita


Ihanat jämäpalat pääsevät nyt hyötykäyttöön. Saa nähdä tuleeko tästä torkkupeitto vai pussilakana pienelle. Reunoille tulee valkoista, samoin toiselle puolelle.

maanantai 1. elokuuta 2011

Vipa lomaviiikko



Järkkäilyä ja lepäilyä kotosalla. Kaapit pitää saada siihen kuntoon, että niissä on tilaa tulokkaan kamppeille. Marjoja täytyy laittaa pakkaseen. Vauvan vaatteet pitää pestä. Työkalut, joita ajelehtii siellä täällä, pääsevät uuteen komeaan pakkiin.