sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

After sauna

Monta vuotta sitten keskuteltiin radiossa siitä, mitä on onni? Lopputulema oli, että suomalaisen onni on vastaleivotun pullan tuoksu lauantai-iltana saunan jälkeen. Niin on. Tosin pullan voisin vaihtaa leivän tai vaikkapa pizzan tuoksuun.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Sitten vaan odotellaan

Hui nyt se on sitten myynnissä, nimittäin meidän koti. Jännittää niin, että mahassa on koko ajan pieni puristava tunne. Olen koti-ihminen. Olo on tosi hutera, kun oma koti on ehkä lähdössä alta, ja uudesta ei ole vielä varmaa tietoa. Liian jännää tämä asuntokauppa (ainakin välillä niin puuduttavan tylsiin päiviin tottuneelle) kotiäidille.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Keväällä tekisi mieli vihreää

Tänä aurinkoisena maanantaina täällä ollaan kuumeessa, nimittäin asuntokuumeessa. Kevät tulee ja tekisi mieli edes pientä länttiä pihaa. Ja nimenomaan pientä länttiä, sillä omakotitaloasujiksi meistä ei taida olla. Olen aina vieroksunut rivitaloja, mutta jotenkin se on alkanut vaikuttaa mukavalta ja voih niin kätevältä vaihtoehdolta. Ei lähiöön, vaan mieluummin sitten pieni koti läheltä keskustaa. Nyt vain pitäisi uskaltaa laittaa oma myyntiin. Oma ja niin rakas!

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Pöydän jatkoaika

Talvet parvekkeella tuiverruksessa talvehtinut pöytä (ensimmäisenä talvenamme tässä asunnossa se vielä jaksettiin purkaa varastoon turvaan) alkoi olla niin ruokottoman näköinen, että sitä ei enää hiomalla ja öljyämällä pelastettaisi. Napsuttelin niittipyssyllä pötälevyyn palan vanhaa Ikean pallo-kerniä. Pöytä sai ainakin tämän kesän jatkoaikaa. Tosin voi olla, että tänä suvena ei ikävä kyllä tuossa parvekkeella juuri istuskella, sillä pelkään, että nuo kaiteet eivät meidän pientä kiipeilijää pidättele. Ei lapsiystävällinen parveke. Uskalsin viedä jo hortensian ulos viettämään aurinkoisia päiviä. Yöllä sen on ehkä vielä parempi lämmitellä sisällä.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Vesijuttuja

Rakastan vettä: merta, järviä, jokia, lampia, uima-altaita, lätäkköjäkin... Lomamatkallamme oli ihanaa katsella viikon verran merta ihan läheltä. Se näkyi hotellihuoneemme sängystä heti ensimmäisenä aamulla ja sen kuohunta kuului illalla viimeisenä. Minulla oli idylli, että istuskelisimme rannalla ja lapsi saa leikkisi hiekalla. No hommahan ei lapsen kanssa mene aina ihan kuten suunnittelee (joskus harvoin kai voi mennä melkein niin). Lapsi oli  joko kastelemassa itseään jääkylmään mereen tai juoksemassa vilkkaalle rantakadulle. Ja sitten kun hän suvaitsi tehdä niitä hiekkajuttuja uusilla, matkalla ostetuilla hiekkavälineillä, ammensi hän hetikohta täys kauhallisen hiekkaa kitaansa ja sitten karjui niin että ranta raikui. Minä yritin näyttää hänelle, miten hiekkaa syljetään suusta. Olin polvillani rantahiekassa ja räin niin että! Saksalaisturistiryhmä sattui juuri kulkemaan rantakatua. He näyttivät todella paheksuvan puuhiamme. Äiti opettaa lasta räkimään!  Lapsi ei oppinut. Kaivoin hiekkan sormella suusta.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Loma lomanen


Miehellä oli viikon loma ja jonnekin teki mieli lähteä. Kaverini oli suositellut pikkulapsiperheelle Mallorcaa. Olin aluksi epäluuloinen. Tuli mieleen palaneiden känniläisten kansoittamat rannat ja Mr Mallorca Putouksesta. Lueskelin esim tämän Mondon artikkelin ja kun kuulin, että Ryan airilla pääsee Palmaan suoraan Tampereelta, päätimme antaa kohteelle mahdollisuuden. Ja hyvä että päätimme, sillä loma oli oikein mukava! Kauniita maisemia, meri, kaupunkilomaa kivassa Palman kaupungissa, hyvää ruokaa, ihania espanjalaisia ihmisiä, hyvä hotelli merinäköalalla ja kylpyläosastolla. Lisäksi lento oli mukavan lyhyt, vain neljä tuntia. Yhtään pitempään en olisi jaksanut koko ajan sylissä kiipeilevän pikkumimmin kanssa. Sää oli kuin meillä kesäkuussa. Voi kun oli ankeaa palata eilen harmaaseen ja loskaiseen kotimaahan! Mutta onneksi on lomakuvia katseltavana.

torstai 11. huhtikuuta 2013

torstai 4. huhtikuuta 2013

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Jos minulla olisi puu...

Näin pääsiäisenä tekevisiosta tuon saksalaismiehen koristelemn puun. Hän on ripustanut puuhun 10000 malattua munaa. Mahtava näky!