keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Tapanin kävelyllä



Epätodellinen maisema vuodenaikaan nähden. Melkein voisi kuvitella että nuo ovat kesäkuvia. En halua tai pysty lukemaan mitään ilmastonmuutoksesta ja epätavallisista säistä. Ne asiat pelottaa, etenkin kun on tuo pikkuinen tuossa kasvamassa.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Aatto




Suvun uusin tulokas sai ihmetellä mummolassa serkkujen joulutohinaa ja kiertää sylistä syliin. Nyt kun ollaan taas kotona, jossa on hiljaista eikä niin värikästä, pakkaa hänellä olemaan tylsää.
Joulu oli ihana mutta voih lyhyt. Niin lyhyt ettei edes kuvia ehtinyt juuri napsia!

torstai 22. joulukuuta 2011

tiistai 20. joulukuuta 2011

Väripallerot



Piristystä harmaaseen eteiseen löytyi Stokkalta. Sadepilvi on Kaisa Jussilan grafiikkaa.

Joulupuu on rakennettu





Pikkuinen kuusi löytyi Hämeenlinnasta. Kiikutin sen kotiin junassa. Se on ensimmäinen oma joulukuusemme. Koristelu on aika niukka, mutta tykkään siitä noin. Laitan siihen korkeintaan valot.

Marketista ostetuista hyasinteista saa vähän elegantimmat silkkinauhan-ja paperin avulla. Ikean glögi-pullokin sai juhlahelmet kaulaansa. Näitä viedään lahjoiksi.

Nyt olen trendikkään neulepallon omistaja. Ystävä toi sen. Itse en ehkä osaisi tai jaksaisi alkaa kutomaan palleroita. Onkohan niiden tekeminen vaikeaa?

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Laiskaa joulunalusta




Yleensä olen tunnettu ripeydestäni, mutta nyt tuntuu että käyn jotenkin hitaalla. Ei tuo vauvanen kaikkea aikaani vie enkä minä ole mitenkään kamalan väsynyt, vaikka yöt välillä vähäunisia ovatkin.

No tulee se joulu silti vaikka kaikille ei olekaan (huolella mietittyä ja kauniisti paketoitua) lahjaa, koti ei kiillä ja koristeet on melkein vielä kaikki laatikoissaan. En muuten ole juonut vielä ainuttakaan glögiä tai syönyt yhtäkään joulutorttua, vaikka yleensä tässä vaiheessa joulukuuta niihin on jo varsin kyllästynyt! Onneksi päästään valmiiseen joulupöytään. Odotan innolla joulua!

perjantai 9. joulukuuta 2011