Rakastan vettä: merta, järviä, jokia, lampia, uima-altaita, lätäkköjäkin... Lomamatkallamme oli ihanaa katsella viikon verran merta ihan läheltä. Se näkyi hotellihuoneemme sängystä heti ensimmäisenä aamulla ja sen kuohunta kuului illalla viimeisenä. Minulla oli idylli, että istuskelisimme rannalla ja lapsi saa leikkisi hiekalla. No hommahan ei lapsen kanssa mene aina ihan kuten suunnittelee (joskus harvoin kai voi mennä melkein niin). Lapsi oli joko kastelemassa itseään jääkylmään mereen tai juoksemassa vilkkaalle rantakadulle. Ja sitten kun hän suvaitsi tehdä niitä hiekkajuttuja uusilla, matkalla ostetuilla hiekkavälineillä, ammensi hän hetikohta täys kauhallisen hiekkaa kitaansa ja sitten karjui niin että ranta raikui. Minä yritin näyttää hänelle, miten hiekkaa syljetään suusta. Olin polvillani rantahiekassa ja räin niin että! Saksalaisturistiryhmä sattui juuri kulkemaan rantakatua. He näyttivät todella paheksuvan puuhiamme. Äiti opettaa lasta räkimään! Lapsi ei oppinut. Kaivoin hiekkan sormella suusta.
3 kommenttia:
Hyvin kirjoitettu.
Oih kiitos jukkeli! Kiva kuulla että oli kiva lukea.
Voi ei, mullahan on samat odotukset kun kuukauden päästä lähdetään etelän lämpöön: lapsi tekee itsekseen hiekkakakkuja ja me aikuiset loikoillaan rannalla. Ei taida mennä ihan suunnitelmien mukaan:) Oliko tuolla muuten lämmintä?
Anna
Lähetä kommentti