tiistai 6. marraskuuta 2012

Ei ainakaan äiti-lapsi-kerhoon


Ajattelin ennen äidiksi tuloa, että minä en sitten ainakaan mihinkään typeriin äiti-lapsi-kerhoihin menisi. Muut sanoivat, että ei kotona ollessa ehdi puuhailemaan mitään omia juttuja, mutta ajattelin, että kyllä MINÄ nopeana ihmisenä ehdin. No nolen todennut että lapseni on lyhyestinukkuvaa sorttia (tarkoitan nyt päiväunia) ja hänen valveillaoloaikana esim ompeleminen tai maalaaminen on mahdotonta. Tyttö joko roikkuu jalassani tai sitten tekee tuhojaan. Olen luovuttanut suosiolla. En enään edes yritä tehdä kotona juuri mitään omia juttusiani.

Kahviloissa notkuminen oli ennen suurta huviani. Tapasin siellä ystäviä ja selailin ihania lehtiä kupposen ääressä. Nykyään kafeteriassa ei ehdi kun heittämään kupin lattea nokkaan ja sitten on mentävä taas. Kerhot ovat hyvä paikka saada juttuseuraa, lapset saa siinä samalla leikkiä keskenään kerhon leluilla ja sitten on kahvittelua meille aikuisille. Niinpä me tyttären kanssa käymmekin viikon aikana muutamassakin eri kerhossa ja itseasiassa ne ovatkin päivän kohokohta. Voi on tässä monta muutakin mä en sitten koskaan tule tekemään sitä taikka tätä-juttua vesitetty.
Niistä lisää seuraavissa jaksoissa.

10 kommenttia:

Peurankello kirjoitti...

Hih, totesin aivan samoin aikoinaan :D Sitten sitä tarmokkaasti kuitenkin reissattiin muskariin ja kerhoon.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Mitkä kerhot olet todennut hyviksi Tampereella? Minulla on yksivuotias poika, mutten ole uskaltautunut mihinkään. MLL:n vauvakerhossa käytiin pari kertaa, mutta sekin on vaan vauvoille. :(

Mukavaa loppusyksyä!

Hellä

Anonyymi kirjoitti...

Me ollaan M:n kanss käyty pari kertaa Mll:n perhekahvilassa ja se oli ihan kiva paikka! Tosin kuin alunperin luulin:) Ens viikolla uudestaan!

-Anna

Karmiini kirjoitti...

Peurankello näin on varmaan käynyt monelle muullekin. Hellä MLL:n perhekahvila on kiva. Lisäksi käymme seurakunnan avoimessa kahvilassa ja Huushollissa. Rohkeasti mukaan vaan! Anna mekin oltiin siellä eilen, mutta aamupäivällä. Ristiin mentiin siis höh.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vinkeistä. Jospa uskaltaisin ensiviikolla. :)

HELLÄ

Heidi kirjoitti...

Mä iloitsen suuresti että sun alkuperäinen suunnitelma vesittyi!:)

Sanna kirjoitti...

Voi ihanaa kuulla, että on muitakin huonosti päiväunia nukkuvia vauvoja! Tai en tiedä onko se "ihanaa", mutta joskus tuntuu, että muiden vauvat nukkuu 3-4 tunnin päikkäreitä tai kahdet kahden tunnin päikkärit. On siis hyvä kuulla, että on samanlaisia vauvoja! Meidän vauva ei nuku, mutta onneksi on silti lähes aina hyvällä tuulella!

Leena kirjoitti...

Sanna tuossa edellä vei sanat suusta. Lapsi (11kk) on ihana, mutta voi kuinka toivoisin noita parin tunnin päikkäreitä, jotka useimmille tuntuvat olevan normi. Meillä vain noin tunti, ei aina sitäkään. Omaa aikaa ei siis juuri jää.
Karmiini, olen jo pitkään seurannut blogiasi ja pidän siitä kovin! Olen myös miettinyt, pitäisikö minun tuntea sinut - sama ala ja ilmeisesti sama koulu, valmistuin 2004. Enpä vaan muista.

Karmiini kirjoitti...

Hellä rohkeesti sinne vaan!

Heidi on ollu kyllä kiva tutustua hauskaan kotikylän likkaan!

Sanna ja Leena kyllä ne päivät pitkiltä tuntuu kun ei oo hengähdystaukoa. Sanna sama juttu ei meidänkään tyttö pahantuulinen ole vaikka päiväunet onkin lyhyitä. Leena kiitos kehuista. Ihana kuulla että pidät blogistani kolleega. Minä valmistuin 2007! Sitä ennen opiskelin kuvataiteilijaksi.

elina kirjoitti...

Ja leikkipuistoonkin olet eksynyt meidän kanssa, huh. Alkaa tuo meidän poitsu olla myös turhan energinen kahvila/lounaskaveri, että kerhoilusta tuskin olisi haittaa...