tiistai 27. marraskuuta 2012

Ekspressiiviset piparit

Melkein ite tehtyä viemisiksi

Resepti:
Valmiita reiällisiä pipareita Ikeasta
Näytetuubi ärtsynvihreää valmista piparkakunkuorrutetta (itse ehkä olisin valinnut esim tylsän valkoisen)
Smarties-karkkeja Lidlistä
Karkkitankoja Tiimarista
Ihania lahjalaatikoita sekä söpöä nauhaa Tigerista (kiitos vinkistä Sanna Matilda)

Minulla oli suureellisia ideoita kuorrutuksen suhteen, mutta tuubista pursuili vihreää miten sattuu, joten päätin antaa mennä vaan ja tehdä tälläisiä acktion-painting-pipareita.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kotiavajaisissa

 
Eilen vietettiin ystävien mittatilauksena keittiönsä välitilaan (onkohan oikea termi) teettämän taideteoksen paljastustilaisuutta. Oli hauskaa seuraa, aivan mahtava ainakin viiden ruokalajin illallinen, hyvää viiniä ja paljon ihanaa taidetta ympärillä. Olipas hauskaa! Tänään väsyttää, mutta oli se sen arvoista. Tällä jaksaa taas arkea.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Kotigallerian talvivalaisu

Sähköä kuluu, mutta kyllä valo piristää. Vielä pitäisi hankkia parvekkeelle valosarja rikkoutuneiden tilalle. Piristää myös ajatus illanistujaisista erään taideteoksen paljastamisen merkeissä. Kerron ehkä lisää myöhemmin. Jännitystä ilmaan!

maanantai 19. marraskuuta 2012

tiistai 13. marraskuuta 2012

Päivän pipovinkki

Vanhan pipon uudistukseen tarvii vain näprätä pirtsakan värinen uusi tupsu!

Leikki

 
Viimeisen kuukauden tyttö on vaan kävellyt, kävellyt, kävellyt, kävellyt. Ostin kirppikseltä tuon puulelun ja muutaman päivän olen ihmetellyt, että tyttöhän vähän jo leikkii. Muita lelujaan hän ei ole koskaan noteerannut. On muuten kiva että näitä lelujakin kierrätetään. Mitähän sitä ostaisi joululahjakonttiin lapselle? Itse haluaisin kameran. Tämä vanha on jo tosi vanha ja väsynyt eikä suostu enään tarkentamaan.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Maanantain mangomuffinssit

Kun herää aikaisin sateisena aamuna, saattaa olla jo ennen yhdeksää kolkuttelemassa naapurin ovea, että lainaattekos jauhoja. Leivoin suklaamuffinssit iloisille aamupäivävierailleni. Päällä on mango-tuorejuustomöhnää ja smarties-karkkeja. Ja pohja on ihan toskakakkutaikinaa, jossa kaakaota. Sadepäivänä voi myös kutoa pikasukkia. Pika siksi, että kudon isoilla kutosen puikoilla ja kaksinkertaisesta langasta. Tulee mukavan paksut sukat eikä tarvi pipertää! Nämä sukat ovat pitkävartiset mariannet.

PS. Tätä kotiäiti kokkaa ja virkkaa ja on muka muutenkin niin ahkera-postausta kirjoittaessani hymyilyttää kun tulee mieleen eilinen Solsidan-jakso. Katsoiko kukaan? 

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Marrasmaista

Niin marrasmaista. Harmaassa sumussa ei meinaa edes horisonttiviivaa erottaa. Äkkiä kilometreittäin valoletkuja ja vilkkuvälkkylamppusia pihat pullolleen. Sitä ennen voi harmaasta vähän salaa nauttiakin.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Ei ainakaan äiti-lapsi-kerhoon


Ajattelin ennen äidiksi tuloa, että minä en sitten ainakaan mihinkään typeriin äiti-lapsi-kerhoihin menisi. Muut sanoivat, että ei kotona ollessa ehdi puuhailemaan mitään omia juttuja, mutta ajattelin, että kyllä MINÄ nopeana ihmisenä ehdin. No nolen todennut että lapseni on lyhyestinukkuvaa sorttia (tarkoitan nyt päiväunia) ja hänen valveillaoloaikana esim ompeleminen tai maalaaminen on mahdotonta. Tyttö joko roikkuu jalassani tai sitten tekee tuhojaan. Olen luovuttanut suosiolla. En enään edes yritä tehdä kotona juuri mitään omia juttusiani.

Kahviloissa notkuminen oli ennen suurta huviani. Tapasin siellä ystäviä ja selailin ihania lehtiä kupposen ääressä. Nykyään kafeteriassa ei ehdi kun heittämään kupin lattea nokkaan ja sitten on mentävä taas. Kerhot ovat hyvä paikka saada juttuseuraa, lapset saa siinä samalla leikkiä keskenään kerhon leluilla ja sitten on kahvittelua meille aikuisille. Niinpä me tyttären kanssa käymmekin viikon aikana muutamassakin eri kerhossa ja itseasiassa ne ovatkin päivän kohokohta. Voi on tässä monta muutakin mä en sitten koskaan tule tekemään sitä taikka tätä-juttua vesitetty.
Niistä lisää seuraavissa jaksoissa.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Kammottavat kakkuset


Kaveri toi tuliaiseksi melkoiset leivokset. Hyviä olivat ulkonäöstään huolimatta. Tuo marsipaanisormi on erityisen ällö! Ihan kuin oikea. Kynsi oli mantelilastu.