Huomenna juhlitaan uutta vuotta tuo roosa hörsö päässä. Sen vieressä on lampunvarjostin, jonka sain veljen vaimolta, joka oli minun ilokseni kyllästynyt siihen. Taidankin mennä nyt ripustamaan sen makuuhuoneen kattoon!
keskiviikko, 30. joulukuuta 2009
Kimaltavaa uutta vuotta
Huomenna juhlitaan uutta vuotta tuo roosa hörsö päässä. Sen vieressä on lampunvarjostin, jonka sain veljen vaimolta, joka oli minun ilokseni kyllästynyt siihen. Taidankin mennä nyt ripustamaan sen makuuhuoneen kattoon!
sunnuntai, 27. joulukuuta 2009
Pukille kiitos
Kiitos muuten ystävät ihanista lahjoista. Kaikki olivat oikein mieleisiä!
PS. Arvatkaapa kuka lähtee tänään siskon kanssa Tukholmaan humputtelemmaan!
keskiviikko, 23. joulukuuta 2009
tiistai, 22. joulukuuta 2009
Loma lomanen
Eilen meillä oli kirkossa yöjoulujuhla. Tänään on ensimmäinen lomapäivä ja tätä riemua kestää yli kaksi viikkoa! Tänään vähän jouluvalmisteluja ja huomenna pohjanmaalle joulun viettoon.Kuvan jättimäinen piparkakkupurkki on Keittiöelämästä. Sieltä löytyy kivoja, tarpeellisia joululahjoja!
sunnuntai, 20. joulukuuta 2009
Paketointia
lauantai, 19. joulukuuta 2009
Talvikukkia
Lapsenayksi haaveammateistani oli kukkakauppias (Ja yksi poliisi. Tosin nykyisessä työssäni tunnen itseni usein poliisiksi esim. kierrellessäni välituntivalvojana). Rakastan kukkia. Kuvassa on hautajaisvihko. Olimme eilen hautajaisissa. Olisi ihanaa osata sitoa yhtä kauniita kimppuja kuin tuo kuvassa oleva kimppumme. Siinä keskellä on suuri valkoinen amaryllis, ympärillä valkoista hyasinttiä, havuja, oksankäkkyröitä, murattia...
tiistai, 15. joulukuuta 2009
Heijastinarvonta on päättynyt
Arvonta suoritettiin tänään. Onnettarena toimi salaperäinen mieskäsi. Arpaonni suosi Marjoheitä. Marjohei lähetätkö yhteystietosi osoitteeseen karmiininpunainen@gmail.com niin laitan heijastimen postiin! Kiitos kaikille osallistujille.
Nyt on kranssi ovessa!
sunnuntai, 13. joulukuuta 2009
keskiviikko, 9. joulukuuta 2009
tiistai, 8. joulukuuta 2009
Heijastinkisa jatkuu
Heijastinäänestys jatkuu vielä ainakin muutaman päivän!
Sen jälkeen laitan heijastimia vaihtotorille, joka on mielestäni huippu idea!
Sen jälkeen laitan heijastimia vaihtotorille, joka on mielestäni huippu idea!
lauantai, 5. joulukuuta 2009
Näy pimeässä, ystävä!





Innostuin näpertämään heijastimia kun kaupasta ei löytynyt mieleisiä. Nyt niitä on enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Jos haluat oman heijastimen niin laita meiliä osoitteeseen karmiininpunainen@gmail.comHeijastimen hinta postikuluineen on 12e.
Yksi heijastin arvotaan. Lähetä siis savumerkki mikäli haluat osallistua arvontaan!
perjantai, 4. joulukuuta 2009
Jouluvaloa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
